tiistai 23. helmikuuta 2016

Väriopin tehtävä

1.
Valo on alunperin lähtöisin auringosta.Valo on  sähkömagneettisen spektrin ihmissilmällä nähtävä osa. Sähkömagneettisessa säteilyssä jokaista värisävyä vastaa oma aallonpituutensa. Värisävyä, jota vastaavaa aallonpituutta ei ole valonlähteen säteilemässä valossa, ihminen ei voi nähdä. Ihminen näkee parhaiten keltaista tai kellanvihreää valoa. Valon aaltojen kolme perusominaisuutta ovat kirkkaus ( amplitudi), väri ( aallonpituus) ja polarisaatio (värähtelykulma).

2.
Spektri eli kirjo tarkoittaa yleisesti havaitun suureen jakautumista komponentteihin taajuuden tai energian suhteen. Tunnetuin esimerkki on valon spektrin jakaantuminen eri väreihin sateenkaaressaValon spektrin saa näkyviin esimerkiksi valon kulkiessa prisman läpi.

3.
 Silmä erottaa värit eri väreinä kun valon eri aallonpituudet taittuvat eri tavoin. Näkyvän valon lyhytaaltoinen pää on violetti ja pitkäaaltoinen punainen. Se kattaa aallonpituusalueen 390–720 nm, harvoin jotkut näkevät 380–780 nm. Ihmissilmän herkkyys on suurin 555 nanometrissä, mikä vastaa vihreää valoa.Jokaista värisävyä vastaa oma aallonpituus Ihminen aistii värin, kun valo heijastuu jostakin värillisestä kohteesta silmän verkkokalvolleVäriä voidaan lähestyä ja kuvailla aistimuspohjaisella, eli aivokeskeisellä värikäsityksellä tai mekanistisella, fysikalistisella värikäsityksellä. 

4.
Värihavainto syntyy siten, että näkökohteesta ja sen ympäristöstä tulevan valoenergian koostumus saavuttaa silmän verkkokalvon näkösolut. Solujen yhteistoimintana muodostunut sähköinen informaatio ohjautuu näköhermoja pitkin aivojen näkökeskukseen. Sen jälkeen aivot tulkitsevat näkökohteen värit ihmiselle tyypillisten havaintomallien mukaisesti. Värit ovat aivojen tulkinnan mukaisia näköaistimuksia.
Normaalista poikkeavia näköaistimuksia voi syntyä, jos havaitsijalla on periytyvä punavihersokeus.Täysin värisokea ihminen näkee vain tummuuden ja vaaleuden eri asteet (kaikki on hänelle kuin mustavalkoista). Hän ei tunne yhtään väriä eikä edes ymmärrä, mitä väri tarkoittaa eikä erota toisistaan kahta valokuvaa, jotka eroavat toisistaan vain niin, että toinen on mustavalkoinen ja toinen värillinen. Täydellinen värisokeus on harvinaista. Periytyvän värinäön häiriön syy on X-kromosomissa.Värisokeus on yleensä perinnöllistä, mutta se voi joissakin harvoissa tapauksissa johtua myös alkoholimyrkytyksestätulehduksesta tai näköhermonsairaudesta. Yleensä värisokean molemmat silmät ovat värisokeita, mutta on myös henkilöitä, joiden toinen silmä on normaalivärinäköinen mutta toinen värisokea.

5
Kun ihminen näkee jonkin asian mustana silloin kyseisestä pinnasta ei heijastu mitään valon sähkömagneettisia aaltoja. Kun  ihminen näkee jonkin asian valkoisena silloin valkoisesta pinnasta heijastuu kaikki valon värilliset aallot. Kun ihminen näkee punaisen värin hän näkee silloin vain jostakin pinnasta heijastuvan valon punaisen sähkömagneettisen säteen. Kun ihminen näkee oranssin värin hän näkee silloin jostakin pinnasta heijastuvan valon punaisen/oranssin/keltaisen tai punaisen/ keltaisen sähkömagneettisen säteilyn tai vain oranssin sähkömagneettisen säteilyn. Kun ihminen näkee purppuran värin hän näkee silloin jostakin pinnasta heijastuvan punaisen/violetin, violetin/sinivioletin/punaoranssin/punaisen sähkömagneettisen säteilyn.
7.
Hiusten luonnollinen pigmentti on melaniini, melaniinia on kahdenlaista eumelaniini ja feomelaniini. Eumelaniini on ruskeaa väriä ja mitä enenmmän sitä on hiuksessa sitä tummempi hiusten väri on. Feomelaniini luo hiuksiin punaisen värin jos feomelaniinia on paljon hiukset ovat punaisetl. Jos hiukset ovat vaaleat silloin niissä on vähemmän eumelaniinia ja feomelaniinia kuin jos on ruskeat hiukset. Kun hiuksia värjätään niihin tuodaan keinotekoista väripigmenttiä.
Sävy on värin sijainti spektrissä.Jokaista värisävyä vastaa oma valon aallonpituus violetin lyhyestä aallonpituudesta punaisen pitkään aallonpituuteen.Perussävyihin viitataan nimillä kuten punainen, sininen, vihreä ja keltainen. Sävyjä on kuitenkin rajaton määrä. Sävyssä eivät ole mukana värin kaksi muuta pääominaisuutta, kirkkaus ja kylläisyys. Sävy pysyy siis samana vaikka väri tummenee tai vaalenee, tai muuttuu värikylläisemmäksi tai harmaammaksi.
Vivahteella tarkoitetaan sitä kun johonkin väriin on lisätty vähän jotakin toista väriä. Esimerkiksi hiusväri 8.46 (8 on värin tummuus, 4 on värin sävy eli kupari ja 6 vivahde eli kuparin sekaan on lisätty vähän punaista)
Tummuusasteella tarkoitetaan hiusvärin tummuutta. Tummuusasteita on 1-10 josta 1 on tummin eli musta ja 10 on vaalein eli "blondi". on myös 11 ja 12 tummuusasteita jolloin hiukset ovat blatinan vaaleat. Tummimmissa väreissä ei sävy erotu kovinkaan hyvin.

8.

Kylmät värit:


Lämpimät värit:

Pastellivärit:
Neutraalit värit:

Murretut värit:







lauantai 6. helmikuuta 2016

Hiusten värjäyskäsittely-tehtäviä

1.Hiusvärikartta kertoo millainen väri on, ei valmista lopputulosta. Lähtötilannetta kartoituksessa huomioidaan hiusten tummuus, sävy, kunto, värjäyshistoria  ja asiakkaan toiveet.
a)Hiusvärien numerointi kertoo värin tummuusasteen ja mitä sävyä se sisältää. Nimeä KC:n värikartan sävyt väriympyrään sekä kertaa vastavärit.

Värikehät ja ympyrät perustuvat spektrin värijärjestykseen, ja niissä olevien värien määrää voi aina lisätä sekoittamalla vierekkäistä sävyä uudeksi sävyksi. Päävärit = keltainen ,punainen ja sininen. Välivärit oranssi, violetti ja vihreä. 1-6 pienin numero on kylmin ja suurin lämpimin.
.1 sininen=tuhka
.2 violetti=helmiäinen
.3 keltainen=kulta
.4 oranssi=kupari
.5 mahonki=oranssi+violetti
.6 punainen
.7 tupakka=kylmä+lämmin ruskea
.8 vihreä

Vastavärit:
tuhka/kupari
helmiäinen/kulta
mahonki/tupakka
punainen/vihreä

-hiusvärin sijoittaminen  väriympyrään kertoo värin luonteesta mikä helpottaa värjäämistä ja onnistumista.
-vastavärin huomioiminen värivalinnassa, esim. hius on kuparin ruskea ja asiakas haluaa siitä neutraalimman ruskean (=oranssin vastaväri on sininen )
-miten ei toivottu sävy korjataan, esim. liiallisen kultaisuuden poistaminen (= keltaisen vastaväri on violetti)
-vaaleilla ja tummilla sävyillä saadaan luotua hiuksista valoisammat tai syvemmät.

b)Hiusten ja värin tummuusaste määritellään värikartan N-sarjan avulla vertaamalla N-sarjan hiustupsua asiakkaan hiusten tummuuteen ( tyvi-pituus-latva). Tummuusasteen katsominen N-sarjan kautta on varmin keino peilata tummuutta. tummuusaste ilmoitetaan värikartassa numeroilla 1-10 ennen sävyä ja vivahdetta.
Miksi asiakkaan hiusten tummuuden analysoiminen ja määritteleminen on tärkeätä ennen uuden värikäsittelyn suunnittelua? Mitä tulee huomioida asiakkaan hiusten tummuusastetta tutkiessa.
Värin tummuusaste, jota usein verrataan värin syvyyteen, mitataan usein mitta-asteikolla 1-10. Tummat värit ovat välillä 1-2, keskitummat välillä 3-7 ja vaaleat värit välillä 8-10. Tätä menetelmää käytetään analysoitaessa sekä luonnonvärin että keinotekoisen värituotteen syvyyttä. Tämän avulla värjääjä voi ennustaa saavutettavan lopputuloksen. Hiusten lähtötilanne on ratkaiseva halutun lopputuloksen ja siihen tarvittavan reseptin valinnassa. Väärin määritelty lähtötilanne vaikuttaa aina lopputulokseen. Saadaksesi toivotun värjäystuloksen aiemmin värjättyyn pohjaan, täytyy määritellä tyvivärin lisäksi pituuksien ja latvojen väri. 

2. Mitä on melaniini?
Hiusten luonnollinen väriaine on melaniini. Sitä tuottavat hiusnystyn monihaaraiset melanosyyttisolut. haarakkeiden avulla ne vievät melaniiniväriainetta kuitusoluihin. Melanosyyttisolu pystyy valmistamaan melaniinia vain, jos se voi vastaanottaa verenkierrosta väritöntä tyrosiiniaminohappoa. Tyrosiinia ihminen saa taas ravinnosta ja tarvittaessa ihmisen keho pystyy valmistamaan sitä itse. 
Melaniinia on kahdenlaista: rakeista (eumelaniini) ja hajanaista (feomelaniini) melaniinia.

 Rakeinen melaniini on saanut nimensä siitä, että melanosyyttisolu pakkaa melaniinin rakkuloiden sisään ja siirtää rakkulat kuitusoluun. Melaniinirakkuloiden koko on noin 100nm, ja ne voidaan isohkon kokonsa vuoksi nähdä hiusleikkeistä elektromikroskoopilla. 

Hajanainen melaniini ei pakkaudu samanlaisiin isoihin rakkuloihin vaan se levittyy kuitusoluihin erittäin pieninä molekyyleinä, eikä sitä voidä nähdä edes elektromikroskoopilla. 

Useimpien ihmisten geeniperimässä on tieto, joka ohjaa melanosyytit lopettamaan tuotannon iän karttuessa. Geenit voivat ohjata melaniinintuotannon loppumaan tai vähentymään kuitenkin missä iässä tahansa. Tämä näkyy yksilöllisenä harmaantumisena, joka voi olla nopeampitempoista tai hidasta. 

3.Hiusalalla on kahdenlaisia keinotekoisia väriaineita
-Valmiit värilliset suoraväriainesosat (eli hapettumattomia väriaineita). Suoraväriaineella on jo ennen hiuksiin viemistä lopullinen värinsä.
Suoraväriainesosat ovat värillisiä pieniä molekyylejä, jotka eivät muuta väriään pakkauksessa, värivalmisteen vaikutuksen aikana tai sen jälkeen. Jos värivalmiste tulee pakkauksesta ulos värillisenä, väri  johtuu suoraväriainesosista. Tämä ei tarkoita kuitenkaa sitä ettei värivalmisteessa voisi olla värittömiä hapettuvia väriainesosia.

Suoraväriainesosat jaetaan kahteen ryhmään:
Tilapäisesti hiusrakenteeseen kiinnittyvät ja pysyvästi hiusrakenteeseen kiinnittyvät.
Tilapäisesti hiusrakenteeseen kiinnittyviä suoraväriainesosia on kahdenlaisia, sähkökemiallisesti kiinnittyviä (Negatiivisesti varautuneita ja positiivisesti varautuneita), väri lähtee pois pesussa ja liuoittimen avulla kiinnittyviä väri lähtee pois siihen tarkoitetulla liuottimella. Pysyvästi hiusrakenteeseen kiinnittyvät suoraväriainesosat reagivat kemiallisesti hiuskeratiinin kanssa niin, että suoraväriainesosa kiinnittyy pysyvästi hiukseen. Tällaiset  suoraväriainesosat pysyvät hiuksissa  täysin muuttumattomina pesusta pesuun kunnes niillä värjätty osa hiuksista leikataan pois.

-Värittömiä esiväriainesosia (eli hapettuvia väriaineita). Hapettuvat väriaineet kehittyvät hiuksissa hapettumisen tuloksena lopulliseksi väriksi.

Hapettuvat väriainesosat ovat värittömiä. Ne muuttuvat värillisiksi, kun ne päästetään reagoimaan hapen avulla. Hapettuessaan yksittäiset värittömät väriainesosat sitoutuvat toisiinsa kemiallisin sidoksin muuttuen samalla värillisiksi. Hapettuvia väriainesosia ovat esim. kesto- ja kevytväri.

4. 
a)Miten väripigmentit kiinnittyvät hiukseen sähkökemiallisesti?
Sähkökemiallinen värjäysmenetelmä soveltuu sellaisille asiakkaille, jotka haluavat, että väri lähtee täydellisesti hiuksista hiustenpesun yhteydessä. Se sopii myös silloin, kun hiusten rakenne ei enää kestä hapettavia käsittelyjä. Sähkökemiallisesti hiuksiin kiinnittyvistä suoraväri ainesosista  osa on positiivisesti varautuneita ja osa negatiivisesti varautuneita molekyylejä, aminohappoja, joihin nämä sähköisesti varautuneet väriaainesosat voivat kiinnittyä ( vastakkaiset varaukset vetävät toisiaan puoleensa). Hiusten pysyvien rakennevaurioiden arviointi on tärkeää myös sähkökemiallisesti hiukseen kiinnittyvien värivalmisteiden yhteydessä, sillä pysyvä rakenne vaurio lisää hiuksen negatiivista varausta. Tästä taas seuraa se että rakennevaurioitunempaan kohtaan sitoutuu eniten väriä jolloin hiuksista voi tulla epätasaisen väriset.

b) Pysyvästi hiukseen kiinnittyviä suoravärejä ei saada hiuksista pois millään menetelmällä. Millaisia kemiallisesti hiuksiin kiinnittyvät suoravärit ovat?
Pysyvästi hiukseen kiinnittyvilla suoraväreilla ei voi aikaansaada vaaleampia lopputuloksia kuin lähtötilanne, koska niissä ei käytetä happea vapauttavia ainesosia. Niillä kuitenki voi saada aikaan tummempia sekä värikkäämpiä lopputuloksia. Kemiallisesti hiuksiin kiinnittyvät suoravärit ovat hyvä vaihtoehto asiakkaalle joka ei vaihtele yseasti hiustensa väriä. Nämä värit pysyvät hiuksessa niin pitkään kunnes värjätty alue leikataan pois. Mitkään kemiallisesti hiukseen rakenteeseen kiinnittyvät suoraväriainesosat eivät myöskään  aiheuta pysyviä rakennevaurioita, joten hiusten rakenne pysyy ehjänä ja hius näyttää kiiltävältä ja helposti kammattavalta.

5.  
a) Missä näissä hiusten värjäyskäsittelyissä/menetelmissä  tarvitaan hapetetta?

Suoravärjäys: EI TARVITSE

Emäsvärinpoisto (esim. vaalennuspesu):KYLLÄ TARVITSEE
Kevytvärjäys:KYLLÄ TARVITSEE
Kestovärjäys:KYLLÄ TARVITSEE
Vaalennus:KYLLÄ TARVITSEE

b)Millaisia hapetteita KC:llä on? Millaisia hapetteita käytetään tavallisemmin hiusten kestovärjäämisessä? Vertaa hapetevahvuuksia suhteessa vaalennuskykyyn, kuinka monta astetta vaalennat kullakin hapetteella?


KC:n hapetevahvuudet ovat: 1,5%, 3%, 6%, 9%, 12%

Tavallisemmin normaaleiden hiusten kestovärjäyksessä käytetään 3% hapetetta. Mitä vahvempi hapete sitä vaaleampi ja hohtavampi/kirkkaampi on lopputolos.
3% hapete vaalentaa 30minuutissa vaikutusajalla n.1,5 astetta.
6% hapete vaalentaa 30 minuutissa n.2 astetta.
9%  hapete vaalentaa 30 minuutissa n. 2,5 astetta.
12%  hapete vaalentaa  yhdessä tunnissa n. 4 astetta tai vähän enemmän.

6. Mitä tarkoitetaan hiusten vaalentamistaulukolla (eli vaalennuspohjalla). Miten sitä voi hyödyntää hiusten värjäyksessä.
Hiusten luonnollinen väri eli melaniini koostuu sinisistä, punaisista ja keltaisista melaniineista. Yhdessä ne siis muodostavat ruskean värin. Ruskean tummuusasteet sijoittuvat vaalean ja mustan väliin. Myös keinotekoiset hapettuvat väriainesosat muodostuvat vastaavalla tavalla. Kun ruskeaan hiukseen laitetaan happea luovuttavia ainesosia, kuten persulfaatteja ja vetyperoksidia, happi erottaa erivärisiä melaniineja ja keinotekoisia väriainesosia toisistaan.
 Kaikkein ensimmäisenä happi erottaa sinisen väriainesosan molekyyliryppäästä. Joutuessaan ryppään ulkopuolelle yksittäiset siniset väriainesosat muuttuvat värittömiksi. Tämä tapahtuu jo ensimmäisten minuuttien aikana. Jäljelle jää vain punaisia ja keltaisia väriainesosia. Jos hiuksia siis vaalennetaan vähänkin, ne ovat enemmänkin punaisen tai keltaisen sävyiset.
Tätä ilmiötä voi käyttä hyväksi esim. jos asiakkaalla on tummanruskeat hiukset ja hän haluaa niihin kupariset raidat. Raidat saa helpoiten tehtyä niin että antaa vaalennusaineen olla raidoilla vain tarvittavan ajan. Vaalentumis prosessia tarvitsee seurata hyvin tarkkaa ettei raidat pääse vaalenemaan liikaa, eli ne vaalenisivat jo lähemmäs kultaista sävyä kuin kuparista. Vaalennus prosessi katkaistaan pesemällä vaalennusaine pois hiuksista.

7. Happi aiheuttaa rakennevaurioita hiuksiin. Mikä aiheuttaa happivaurion hiuksissa? Miten ne syntyvät? Miten happivaurion voi tunnistaa? Mitä parturi-kampaajan tulee ottaa huomioon happivauriot hiusten värjäyksessä?
Hiukseen syntyy jatkuvasti pysyviä happivaurioita ilmassa olevien vapaiden happiatomien aiheuttamana. Vapaita happiatomeita vapautuu ilmaan, kum auringon energia hajottaa ilmassa olevia otsoonimolekyylejä. Vapaat happiatomit katkaisevat hiuksen proteini rakenteessa olevia rikkisidoksia. Tätä reaktiota kutsutaan rakennevaurioksi. Tavallisimpia hiustuotteissa käytettyjä happea vapauttavia aineita ovat vetyperoksidi, persulfaatit ja bromaatit. Vetyperoksidia käytetään niin hiusten kuin ripsien/kulmakarvojen kevyt- ja kestovärjäyksissä, vaalennusvalmisteissa ja permanentin kiinnitysvalmisteissa.
Happivauriot näkyvät hiuksissa kiillottomuutena, sähköisyytenä, karheuden tuntuna, helposti takkuuntumisena, latvojen haarautumisena ja vaikeana selvittämisenä.
Kun rakennevaurioituneeseen hiukseen tehdään uusi hapete värjäys tai vaalennus, on vaarana, että rikkisidoksia katkeaa niinpaljon, ettei hius enää pysy kasassa. Jos lähes kaikki rikkisidokset katkeavat, hius hajoaa.

8. Mikä on Olaplex ja miten se toimii?
Olaplex on kemiallisten käsittelyiden yhteydessä käytettävä tuote, joka korjaa, vahvistaa ja suojaa hiuksia. Olaplexin avulla voi vaalentaa hiuksia entistä vaaleammaksi ja tehdä entistä voimakkaampia värejä. Olaplex hoitaa ja korjaa hiuksen kuitukerroksen rakennetta. Olaplex perustuu siihen että se estää hiuksen rikkisiltoja katkeamasta käsittelyn yhteydessä ja samalla se korjaa jo katkenneita rikkisiltoja. Olaplex estää hiusten vahingoittumista, korjaa jo syntyneitä vaurioita sekä vahvistaa hiuksia.

9. Millaisia kotihoito-ohjeita annetaan asiakkaalle vaalennusraitojen/vaalennuksen jälkeen? Millaisia hoitotuotteita asiakkaalle tulisi suositella kotiin ja miksi?
Erilaiset vaalennukset aiheuttavat hiuksen rakenteeseen pysyviä rakennevaurioita. Näitä rakenne vaurioita ei voi korjata niiden syntymisen jälkeen millään keinolla. Pysyvistä rakennevaurioista aiheutuvia haittoja kuten hiusten takkuuntumista ja sähköistymistä, voidaan pesujen välisiksi ajaksi vähentää lisäämällä hiuksiin sähköisyyttä vähentäviä, pehmittäviä ja kosteuttavia ainesosia esimerkiksi shampoon, hoitoaineen tai suihkeen mukana. 

10.

 Värjäyksen työvaiheet: 

Konsultaatio:
 asiakkaan toiveiden kuunteleminen
Hiusten analysoiminen:
 Missä kunnossa hiukset ovat, onko rakennevaurioita, onko tehty kemiallisia käsittelyjä aikaisemmin jos on niin mitä? 
Värin valinta:
 N-sarjaa apuna käyttäen asiakkaiden toiveita noudattaen jos mahdollista.
Tekniikka:
 Käytetäänkö sivellin-, nokkapullo-, sormi-, kampa- vai lastatekniikkaa.
Asenne:
 Palvellaan asiakas tyytyväisenä loppuun asti ajasta, paikasta, tai päivästä riippumatta.

Vaalennuspesu
Vaalennuspesuun on monia eri reseptejä, mutta yleensä sen ohje sisältää vaalennusainetta, hapetetta, vettä ja shampoota/hoitoainetta sekoitussuhteella, jossa kaikkia on yhtä paljon. Massan voi valmistaa nokkapulloon tai reilunkokoiseen astiaan. Vaalennuspesu levitetään kuiviin pesemättömiin hiuksiin alottaen latvasta tyveä kohden. Värinpoiston tehoamista tarkkaillaan jatkuvasti. Kun haluttu vaalennustulos on saavutettu tuote huuhdellaan hiuksista pois.

Folioraidat
Folioraidoissa pystyy itse määrittelemään halutun raidan paksuuden ja missä raidoitusta haluaa olevan. Folioraitojen tekeminen varsinkin pitkään hiukseen vie aikaa.

Huppuraidat
 Huppuraidat 
sopivat hyvin asiakkaalle jolla on herkkä päänahka tai on allerginen värjäysaineille, sillä tässä tekniikassa väri/vaalennusmassaa ei pääse hiuspohjan kanssa kosketuksiin. Raitojen paljouden voi määritellä sillä kuinka tiheään hiuksia nyppii hupun sisäpuolelta ulkopuolelle.

Kampa/sivellinraidat
Kampa/sivellin raitojen levittäminen on melko nopeaa. Kammalla voidaan tehdä sekä erittäin tarkasti kohdistettuja värialueita että suurpiirteisesti toisiinsa sekoittuvia. liukuvia tai marmoroituvia väripintoja.

Lastaraidat
Lastaraitoja voi käyttää esim. silloin kun halutaan varmistua siitä, että värimassaa on varmasti huiksissa tarpeeksi. Tällä tekniikalla väriä voidaan levittää kerroksittain. Lastaraidat eroavat folioraidoista siten, että lastaraitojen jälki on hieman epätarkempaa, mutta nopeampaa.    

Moniväri
Monivärjäyksessä on tarkoituksena sekoittaa eri värimassoja eri aikoina. Esim. Liukuvärjäys on moniväri, siinä tyveen,pituuksiin ja latvoihin tulee erivärit liukuen yleensä tummasta vaaleaan sävyyn . Ammattilaisen tulee osata levittää värit niin, että hiusten laskeutuessa värit ovat halutussa paikassa. Erilaisten osioiden ottaminen helpottaa työtä, nopeuttaa/selkeyttää työnkentelyä ja erottaa eri menetelmillä tai eri väreillä värjättävät alueet. Jaot voi olla suoria ja kaarevia tai niihen erilaisia yhdistelmiä. kuten kolmio, ympyrä, ovaali, tähti ja siksak. 

Tarvittava värimassa
Värimassan määrän tarpeeseen vaikuttavat hiusten pituus, tiheys ja rakennevaurioiden määrä. Liian runsas ja liian vähäinen värimassan käyttö ei ole taloudellista eikä ekologista. Jos kyseessä olisi lyhyiden hiusten värjäys kestovärillä, sekoittaisin värimassaa 80ml ainakin aluksi. Värjäyksen ainekustannus (KC Ultimate) värin ja hapetteen osalta olisi noin 6euroa.

Värituotteiden pois pesu
Värituotteiden poispesemisen tarkoitus on poistaa värituotteet turvallisesti ja huolellisesti hiuspohjasta ja hiuksista. Vaalennusaineen poispesu tehdään runsaalla vesihuuhtelulla ja shampoolla, välttäen hieromista. Hapettuvat värit pestään pois veden ja shampoon avulla. Osa tuotteista on sellaisia, että niihin tulee lisätä vettä hitaasti samalla hieroen, emulgoiden. Suoraväriainesosia on monenlaisissa valmisteissa ja tämän vuoksi niiden poispeseminen vaihtelee tuoteryhmittäin.

11.KC:n tuotteita
Luxima on uudenlainen ammoniakiton kiiltosävyte joka antaa läpikuultavan värjäystuloksen. Luxima on tarkoitettu vaaleidenhiusten sävyttämiseen ja keltaisuuden taittamiseen. Häivyttää luonnollisesti harmaita hiuksia ja epätoivottuja sävyeroja hiuksista. Sekoitussuhde 1:2. Vaikutusaika 15min. Luximallaei kannata tummentaa hiuksia koska sillä ei ole niin paljon peittokykyä ja Luximan lopputulokset ovat hyvin vesivärimäisiä.
Ultimate on kestoväri ja ihanteellinen valinta voimakkaisiin värimuutoksiin ja intensiivisiin värjäyksiin. Peittää voimakkaasti harmaita hiuksia. Ultimate sisältää myös intensiivisen punaisten R-sarjan sekäUltimate blond 900- ja 12-vaalennusvärisarjan. Sekoitussuhde 1:1. Vaalennusvärisarjan sekoitussuhde 1:2, Vaikutusaika normaalivärjäys 30min, vaalennusvärjäys 45min.

Velvety on uuden ajan multiväri, jota voidaan käyttää myös kevytvärin lisäksi myös kevytkestovärinä. Käyttämällä matalia hapetteita se toimii täydellisenä kevytvärinä, ja korkeampien hapetteiden kanssa se muuntautuu kevytkestoväriksi, jolla voi vaalentaa jopa 3 astetta.Ammoniakiton ja hajusteeton. Sisältää Velvetu blond 900-vaalennusvärisarjan ja intensiivisen punaisen R-sarjan. sekoitussuhde kevytväri 1:2 ja kevytkestoväri 1:1. Vaikutusaika 20min. Velvety sopii hyvin asiakkaille jotka eivat kestä voimakkaita hajuja.
Ultimate Blond 900-sarja sisältää korkean vaalennustehon ja taittosävyn lisäksi myös 9.tummuusasteen antaen lopputulokseen pehmeyttä ja tasoituskykyä.
Velvety Blond 900-sarjan värejä voi sekoittaa myös muiden Velvety- värien kanssa. Valitaan kun halutaan kirkastaa ja sävyttää jo vaalennettuja/vaalennusvärjättyjä hiuksia.
Ultimate Blond 12-sarja sisältää korkean vaalennustehon lisäksi ainoastaan taittosävyn, joka antaa lopputulokseen kirkkautta ja taittaa keltaisuutta. 

KC:n Luxima-men syventää ja korostaa hiusten omaa väriä, häivyttää harmaita hiuksia luonnollisesti. lisää kiiltoa ja eloisuutta hiuksiin ja sävuttää nopeasti ja helposti. Sarjan vaikutusaika on vähintään 5min. Sekoitussuhde 1:2.

N vai NN? NN-sarjalla voidaan lisätä värin peittokykyä entisestään.Käytä NN-sarjaa silloin kun kyseessä on erittäin vastustuskykyinen hius tai kun lopputuloksen tärkein ominaisuus on peittokyky.

KC Color Mixer on monikäyttöinen sekoiteväri luovaan värjäykseen. Soveltuu käyttää sellaisenaan tai voi sekoittaa Ultimate- ja Velvety-väreihin tehostamaan tai taittamaan käytettyä sävyä. Sekoitussuhde on 1:1.

Lämpökojeella voi lyhentää vaikutusaikaa ainakin yhdellä kolmanneksella. Herkkäihoisille asiakkaille se ei sovellu, koska tällöin värimassan ärsytysvaikutus voi lisääntyä.

12. Työturvallisuus
Parturi-kampaajan tulisi värjäyksen aikana käyttää suojakäsineitä sekä essua ja värit tulisi aina sekoittaa paikassa jossa on vetokaappi tai kohdeimuri on. Jos ei ole edellämainituista kumpaakaan 
niin tulisi käyttää hengityssuojainta.

Jos asiakkaalla on musta hennatatuointi eikä allergiaa ole todennut aikaisemmin voi allergia ilmetä kun asiakkaan hiuksia värjätään.

Toimintaohjeita
-Kampaaja ei ole velvollinen värjäämään alle 16-vuotiaan hiuksia edes huoltajan suostumuksella.
-Pelkkä kirjallinen suostumus huoltajalta ei riitä vaa hänen on tultava itse mukaan ajanvaraukseen tai värjäystilanteeseen.
-Hiuksia ei saa värjätä jos hiuspohja on herkkä, ärtynyt tai vahingoittunut.
-Hiuksia ei saa värjätä jos aiemmin asiakas on saanut allergisen reaktion tai iho-oireita.
-Hiuksia ei saa värjätä jos asiakkaalla on ollut joskus musta henna tatuointi.
-Käyttö ohjeet tulee lukea huolellisesti sekä kaikki varaoitukset.
-Vältä tuotteen joutumista silmiin, kasvoille, korviin, käsiin tai mihinkään muuhunkaan ruumiinosaan. Huuhtele välittömästi jos väriä menee esim. silmiin.
-Poista kaikki metalliset esineet hiuksista.
-Jos värjäyksen aikana ilmenee ongelmia keskeytä värjäys ja huuhtele hiukset välittömästi.
-Noudata vaikutusaikoja.

13. Mitä värituubit Ultimate ja Velvet sisältävät?

Ultimate 7N:

 AQUA: liuotin


CETYL ALCOHOL: hajua tai makua peittävä aine, emulgaattori, pehmentävä aine, vaahdon vahvistaja, pinta-aktiivinen aine, viskositeetinsäätäjä

PROPYLENE GLYCO: liuotin, viskositeetinsäätäjä, ihoa hoitava aine

CETEARETH-25: puhdistava aine, emulgaattori, pinta-aktiivinen aine
STEARIC ACID: hajua/makua peittävä aine, puhdistava aine, emulgaattori, pinta-aktiivinen aine

STEARYL ALCOHOL: hajua tai makua peittävä aine, pehmentävä aine, emulgaattori, emulsiota stabiloiva aine, vaahdonvahvistaja, opalisoiva aine, rasvatasapainoa ylläpitävä aine, pinta-aktiivinen aine, viskositeetinsäätäjä
AMMONIA: hajua tai makua peittävä aine, puskuroiva aine 
POLYQUATERNIUM-6: kalvonmuodostaja, antistaattinen aine
ASCORBIC ACID:  ihoa hoitava aine, hajua tai makua peittävä aine, antioksidantti, puskuroiva aine 
DIMETHICONE:ihoa hoitava aineihoa suojaava ainevaahdonestoainepehmentävä aine 
EDTA: kelatoiva aine
SODIUM HYDROSULFITE: pelkistävä aine, viskositeetinsäätäjä 
SODIUM SULFITE: hiuksia kihartava tai suoristava aine, säilöntäaine
PARFUM: hajuste
P-PHENYLENEDIAMINE: hiuksia värjäävä aine
2-AMINO-4-HYDROXYETHYLAMINOANISOLE SULFATE: 
RESORCINOL: hajua tai makua peittävä aine, hiuksia värjäävä aine
2-METHYLRESORCINOL: hiuksia värjäävä aine
P-AMINOPHENOL: hiuksia värjäävä aine
N-PHENYL-P-PHENYLENEDIAMINE SULFATE: hiuksia värjäävä aine
LINALOOL: hajuste, deodoroiva aine

Velvety 7N

AQUA: liuoitin
 CETEARYL ALCOHOL: hajua tai makua peittävä aine, emulgaattori, pehmentävä aine, vaahdon vahvistaja, pinta-aktiivinen aine, viskositeetinsäätäjä
 PROPYLENE GLYCOL: liuotin, viskositeetinsäätäjä, ihoa hoitava aine
 CETEARETH-25:puhdistava aine, emulgaattori, pinta-aktiivinen aine
 ETHANOLAMINE: puskuroiva aine
COCAMIDE MEA:emulgaattori, emulsiota stabiloiva aine, vaahdonvahvistaja, pinta-aktiivinen aine, viskositeetinsäätäjä
 CETETH-2: emulgaattori
 POLYQUATERNIUM-6:kalvonmuodostaja, antistaattinen aine
 PALMITIC ACID
 ASCORBIC ACID:ihoa hoitava aine, hajua tai makua peittävä aine, antioksidantti, puskuroiva aine 
 DIMETHICONE:ihoa hoitava aineihoa suojaava ainevaahdonestoainepehmentävä aine 
EDTA:kelatoiva aine
SODIUM HYDROSULFITE:pelkistävä aineviskositeetinsäätäjä
 SODIUM SULFITE:hiuksia kihartava tai suoristava aine, säilöntäaine
P-PHENYLENEDIAMINE:hiuksia värjäävä aine
 4-CHLORORESORCINOL
 2-AMINO-4-HYDROXYETHYLAMINOANISOLE SULFATE
 2-METHYLRESORCINOL: hiuksia värjäävä aine
 P-AMINOPHENOL: hiuksia värjäävä aine
 Contains 2