sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Loisto kampaus


Muusikoksi valmistuvat opiskeliat saapuivat koulullemme kampausasiakkaiksi loistokonserttia varten. Pääesiintyjä päätti esityksensä teeman joka oli glamour diiva, minkä takia han halusikin isoa muhkeaa kiharaa.



Asiakkaanani oli illan pääesiintyjä. Hänellä oli pitkät hiukset muttei kovinkaan paksut. Osio osiolta kiharsin hiukset pienellä puikkokihartimella. Volyymia hiuksiin saatiin tupeeraamalla hiusten tyvi ja pitoa hiuksiin saatiin vahvalla lakalla.

Värjäilyä

Värjäsin äitini hiukset viikonloppuna KC:n väreillä. Raidat hiuksiin tein Velvetyn 8.44 ja loput hiukset värjäsin sekoittamalla velvetyn 8.4 ja 8.43, laitoin kumpaakin väriä puolet ja puolet. Hapetteena käytin 6% sillä tein kevytkestovärjäyksen. 

Ennen värjäystä 


Värjäyksen jälkeen

torstai 12. toukokuuta 2016

Miesten hiustyylit

 Ananaksia
 
Moderni ananas
Tässä tyylissä hiukset pään taka- ja sivuosista leikataan koneella lyhyeksi tai hiukset häivytetään siten että pään alemmissa osissa hiukset ovat lyhyemmät  ja hiusten pituus kasvaa mitä ylemmäs edetään. Pään päälliosaan  jätetään huomattavasti pidempää hiusta joka leikataan pointtaamalla eivätkä alemmat hiukset yhdisty päälliosaan.


Häivytetty hiustyyli
Häivytetyssä tyylissä hiukset voivat olla häivytetty hiusrajoilta tai aivan ylös asti. Häivytetty hiustyyli pysyy hyvänä ja helppona pitkään.

 Miesnuttura
Miesnuttura on kuin ylikasvanut ananas. Pään sivu- ja takaosat ovat lyhyeksi leikattu mutta pään päälliosass hiukset ovat niin pitkät että ne ne saadaan kiinni takaraivolle.



Pompadour
Pompadour on lähes kuin miesten klassinen hiustyyli mutta päälliosan etuosa on pidempi.

 

lauantai 7. toukokuuta 2016

Muodikkaat hiustenvärjäys tekniikat

Balayage

Balayage tekniikalla värjättyjä hiuksia on nähty monilla kuuluisuuksilla jo vuosikymmenten ajan. Värjäystekniikka kehitettiin Pariisissa jo 1970-luvulla. Sana balayge tarkoittaa ranskan kielellä ”lakaista”, mikä viittaa tapaan levittää väriä. 
Balayage on hiustenvärjäystekniikka, jolla saadaan tehtyä luonnolisen näköistä liukuvärjäystä. Menetelmässä hiusten tyviosa värjätään hyvin kevyesti ja väri voimistuu hiusten latvoja kohden. Näin värjättäessä saadaan hyvin luonnollinen lopputulos joka muistuttaa auringon luonnossa vaalentamia latvoja. Koska hiusten tyvi on värjätty hyvin kevyesti ei tyvikasvu paista heti läpi vaan hiukset näyttävät hyvältä pitkään.

Ombre

Ombre-sana tarkoittaa varjoa tai sävyä. Tämän hetken hiustrendeissä se tarkoittaa värin liukumista sävystä toiseen ilman näkyvää rajaa. Ombre-värjätyt hiukset liukuvat kauniisti hiusten juuren väristä latvojen toiseen värisävyyn. Värin pehmeä liukuminen sävystä toiseen määrittelee hiukset ombre-värjätyiksi. Hiukset ovat huomattavasti tummemmat tyvestä kuin latvasta.



Ecaille
Ecaille-tekniikka ei ole raidoitustekniikka, vaan uusi värjäystrendi. Tässä tyylissä haetaan pehmeää värien yhdistelmää, joten väri harjataan vapaalla kädellä hiusten latvoihin. Muihin raidoitustyyleihin verrattuna tässä tekniikassa voi käyttää huomattavasti laajempaa väriskaalaa. Sävyt vaihtelevat pähkinäisestä karamelliin ja hunajanvaaleaan. 


Dip dye

Dippivärjäysksessä latvat ovat eriväriset kuin tyvi.







Granny

Granny eli harmaa "mummo" tukka saadaan tehtyä puhtaan vaaleaan pohjaan josta on poistettu keltaisuut ja muut vivahteet.






Kasvotyypit

Ovaali eli normaalisoikio

Ovaalit kasvot ovat erillaisista kasvojenmuodoista kaikista klassisimmat. Ovaaleissa kasvoissa toteutuu kultainen leikkaus jolloin kasvot ovat suurinpiirtein symmetriset.


Pyöreät kasvot

Pyöreät kasvot muistuttavat yleensä neliön muotoisia kasvoja mutta leuka ja muutkin piirteet ovat pehmeämpiä. Pyöreisiin kasvoihin sopii esimerkiksi ilmava päälliosa sekä sivuotsatukka.


Kaidat kasvot

Pitkät kasvot ovat pidemmät kuin kasvojen leveinkohta on leveimmillään.
Kaitoihin kasvoihin sopii otsatukka sillä se tasoittaa korkeaa otsaa ja eteenpäin pitenevä polkka.


Päärynä kasvot

Kaareva malli, Leuka ja posket ovat leveämmät kuin otsa.  Otsa on kapeahko.
Hiusmalleissa päärynä kasvoihin sopii mallit joissa volyymia on ohimoilla  sekä ohimoiden yläpuolella. Sivujakaus sopii myös tähän kasvojen malliin.

Vinoneliöt kasvot

Salmiakin muotoiset kasvot ovat leveimmät poskipäiden kohdalta. Leukalinja ja otsa ovat keskenään yhtä leveitä, mutta kapeampia kuin poskipäiden leveys. 
Tähän kasvomalliin sopii pitkät, pehmeät ja kerrostetut mallit.


Neliö kasvot

Neliön muotoiset kasvot ovat yleensä otsan, poskipäiden ja leukaluiden kohdalta yhtä leveät. Kasvon piirteet ovat myös useasti terävät.
Tähän kasvojen malliin sopivat pehmeät, pitkät sekä latvastarikotut hiusmallit.


Sydämmenmuotoiset kasvot

Sydämmenmuotoiset kasvot ovat leveämmät otsasta kuin leuasta.
Erilaiset otsatukat ja polkat sopivat tähän kasvomalliin hyvin.








KC Collection Suebe/ Trendinäytös kevät 2016

Kevään trendiväreinä näytöksessä oli mokkamainen värimaailma ruskean eri sävyistä, täyteläisen tummista herkkiin vaaleisiin sävyihin sekä varkkusininen väri.
Näytöksessä esiteltiin kaksi erilaista hiustenleikkausmallia kahdessa eripituudessa, Olga ja Iida.
Kuvat KC Professional

Kuvissa Iida leikkaustekniikka kahdessa eri pituudessa, leikkaus perustuu porrastukseen.


Kuvat KC Professional

Kuvissa Olga leikkaustekniikka kahdessa eri pituudessa, leikkaus perustuu kerrostukseen.